January 16, 2010 by Ape
Kaaralla on kiva reissailla omin päin eri paikoissa Suomea, mutta mepä lähdettiin kauemmaksi ympäri tiheiden asutusten, yöttömien öiden ja porojen. Kesä- ja heinäkuun välissä 2009 suoritin pitkäaikaisen ystäväni kanssa reissun Lappiin, oikaistiin Norjassa, Lappiin ja takaisin Tampereelle. Paikkoihin syvennyimme tarkemmin kuin lyhyillä päiväkävelyillä reppujen kanssa, myös vaelluksilla rinkkoja ja telttaa kanniskellen.
Käytimme ahkerasti videokameraa, jotta reissusta olisi irronnut kuin kokeellisesti, myös muistoksi, DVD-kooste. Tämän olen nimennyt ”Lapin Eräjormat”, jonka editointiin meni kuusi viikkoa. Mutta se on privaattia ja vain tuttavillemme saatavilla, joten sitä on turha etsiä leffakaupoista. Toisaalta olen ajoittain kirjoitellut pientä päiväkirjaa ja ajattelin julkaista sen tänne blogilleni kaikkien halukkaiden luettavaksi. Jos vaikkapa halajat mennä luontoon vaeltamaan rinkan kanssa muttet ole ennen tehnyt sitä elämässäsi niin suosittelen lukea eteenpäin.
Read the rest of this entry »
Posted in Finnish, Personal | 1 Comment »
January 8, 2010 by Ape
“No oliko suosikkiartistin uutuuslevyn pari radiosta kuultua singleä niin hyvän kuuloisia, että pakko saada koko albumi? No tottakai. Massia on kukkarossa, muttei jaksa käydä kaupassa. Haetaanpa vain torrentit niin sujuupa nopeammin ja halvemmin. Huomenna käydään kuitenkin kaupassa ja sattumalta tulee vastaan semmoinen levy mikä piti muutama vuosi sitten kuunnella. Harmi, ettei ollut tarjouksessa, ei tullut ostettua. Mutta torrenteilla sai kipaleet simppelisti ämpeekolmosina. Ja vau, minkä levyn ovat tehneet!”
Read the rest of this entry »
Posted in Finnish, Music | Leave a Comment »
January 8, 2010 by Ape
Useiden pyyntöjen mukaan meikäläistä kuulemma suositeltiin pitää blogia yllä joten eiköhän vois aktiivisemmin pieraista tekstiä. Joskus olen kirjoitellut kännykkään pitkästyttävien duunien aikana ajan tapoksi, mutten ole koskaan näyttänyt niitä kellekään. Jo ekasta näytistä tuli ensimmäinen ehdotus sellainen, vaikka pidän suomenkielistä käsialaani p****na.
Jospa nyt tässä alkuun kertoisin, että kyseessä on sama blogiskriivari vaikka oon netissä muutellut nickiäni pari kertaa. drrAsh on se vaihdettu randomi edellisen pikkuhämäävän Iso-Arskan jälkeen mutta siistiydyin kuitenkin ja muokkasin itselleni ainakin tänne lopulta tervetulleen tunnuksen. Mä olen Apa ja olen laittanut tänne aiemmin paljon englanninkielistä tekstiä, koska täällä vierailee paljon ulkomaalaisia tutustumassa erääseen peliprojektiini (Terror Labiin ja sen ladattavaan jäänteeseen), jonka pistin aikoja sitten lyttyyn. Tänäkin päivänä sitä kuulemma kehutaan juutuubosastolla joten kyllähän tuosta herää ennemmin pieni ylpeys kuin turhautunut jälkifiilis.
Peleistä voi lukea vanhemmista postauksistani jos kiinnostaa, mutta tulen skriivaamaan koskien muitakin kategorioita kuten musiikkiin liittyviä tulkintoja. Siis rock-musiikista ja siitä eteenpäin. Räppimaailman analysointia ei multa tulla ikinä kuulemaan joten hopparit älkää vaivautuko. Ja kyllä mä suurin osa ajattelin kirjoittaa tänne suomeksi ellen mä tee maailmaa kaatavia läpimurtoja.
Hyviä lukuhetkiä, toivottavasti en tule heittämään ikuisesti mieltä painavia traumoja.
Posted in Finnish, General, Personal | 1 Comment »
October 25, 2009 by Ape
Let’s make a little revolution from the sober-sides causes and the reason of a hell of the matters. Fuckin’ awasome that we can be happy now after the one nick change, or what, sir Schwarzenegger?
Posted in English, General | Leave a Comment »
June 14, 2009 by Ape

Sivusto, jossa olen uutisoisoinut yli 1,5 vuotta, on kokenut viimein täydellisen uudistuksen. Vuoden vaihteessa saadun ulkoasun ja puolen vuoden kovan ohjelmoinnin myötä Team Fortress.fi ja muut Battle.fi -rinnakkaissivustot ovat saatu keskitettyä yhdelle sivustolle sekä uuden nimen alle. Gaming.fi vastaa tulevaisuudessa kaikkiin tarpeisiin suosituimpien nettimoninpelien osalta.
Gaming.fi | Lisätietoja | RSS | #gaming.fi
Posted in Finnish, Gaming, Web | Leave a Comment »