Bittivirtaa Kaapelitehtaalla

Helsingissä oli 24.-26.2. meikäläisen osalta jälleen reportaasitäytteinen viikonloppu. Kaapelitehtaassa järjestetty Assembly Winter 2012 -tietokonetapahtuma oli merkityksellinen perinteisten lanien sekä amatööriturnausten ja muiden ohjelmien lisäksi historiallisesta ASUS ROG StarCraft 2 -turnauksesta, joka oli erittäin kansainvälinen suuren 20 000 dollarin palkintopotin ja jo Etelä-Koreasta asti saapuneiden tähtipelaajien ansiosta. Paikan päällä riitti menoa ja meininkiä lanittajille, kävijöille, kilpapelaajille, lehdistölle ja muille kaikenkasvoisille. Todistakoon alla oleva 10-minuuttinen, allekirjoittaneen käsin rakennettu videoreportaasi coveragestamme.

Vaikka olen yhä sillä kannalla, että talviassyt tulisi järjestää enemmän keskellä Suomea, jaksoi noin 800 lanittajaa saapua tapahtumapaikkaan saakka joka tapauksessa. Koska paikat olivat runsaan kysynnän vuoksi loppuunmyytyjä, toivoisin tapahtumapaikan olevan talvisin jossain tilavammassa paikassa kuten olivat aiemmin vuosina 2007-2009 noin 900 konepaikan kokoisessa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tilavampi paikka helpottaisi myös mediaa, sillä ensimmäistä kertaa meille ei irronnut neliömetriäkään konepaikkaa.

Meitsin ottamia kuvia pääsee selaamaan täältä.

Tagged with: , , , ,
Kategoria(t): Finnish, Kuvat, Lanit ja eSports, Matkat, Pelaaminen, Video

Jätä kommentti / Leave a Reply

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: